maanantai 21. marraskuuta 2016

Selviytymisvinkkejä vuoden pimeimpään aikaan

Jostain syystä kuvittelin, että tänä vuonna marraskuu ei pääsisi ottamaan minusta otettaan samoin kuin muutamana edellisenä vuonna. Tällä kertaa perheessä ei ole enää vauvaa, joka kiduttaisi koko perhettä valvottamalla, eikä tarvitse enää onneksi kärsiä raskauspahoinvoinnistakaan. Marraskuu ei ole myöskään ollut yhtä sateinen kuin pari vuotta sitten, jolloin surin kaikkialle tunkevaa kuraa.


Mutta voi pojat, ei se marraskuu ole näköjään helppoa nytkään. Pimeys tunkee luihin ja ytimiin asti, eikä mistään jaksa innostua samalla tavalla kuin normaalisti. Tai mikä nyt sitten on normaalia maassa, jossa puolet vuodesta vietetään pimeydessä, mutta tietänette mitä tarkoitan.

Jottei menisi synkistelyn puolelle, olen yrittänyt keksiä keinoja, joilla marraskuu tai ylipäänsä vuoden pimein aika tuntuisi helpommalta. Paras olisi tietysti hypätä lentokoneeseen ja palata vasta keväällä, mutta yleensä siihen ei ole mahdollisuutta. Mutta ehkä näistä muistakin keinoista jotain apua on. 


1. Ulkoilu ja liikunta
Hyödyllisintä kai olisi liikkua päivällä, kun on edes vähän valoisaa, mutta illalla pimeässä ulos lähteminen on sekin hyvä keino kaamosta vastaan. Yhtään ei tekisi mieli mennä pimeään tuulen ja sateen tuiverrettavaksi, mutta lähes poikkeuksetta olo on palatessa parempi kuin lähtiessä.

2. Ilon löytäminen pienistä asioista
Tänään päätin, että sen sijaan että märehdin sitä, mikä on huonosti, yritänkin keksiä asioita jotka ovat hyvin. Ja onhan niitäkin sentään: kaikki ovat juuri tällä hetkellä terveinä, lämmin sää mahdollistaa vielä mattimyöhäisen puutarhatouhuja ja kohta on joulu. Ei hassumpaa!


3. Aikaa jouluvalmisteluille
Jos joulun aloittaa jo aikaisin marraskuussa, ei tule niin kiire. Askartelimme tyttären kanssa joulukortteja, ja pipareitakin on jo leivottu. Joululaulut keskellä synkeintä marraskuuta ovat kuin lohdullinen lämmin huopa, johon voi kietoutua.


4. Netflix
Siinä missä kesällä kaikki aika kuluu pihalla, nyt marraskuussa on vihdoinkin syytä hyvällä omallatunnolla antautua illalla sohvan vietäväksi ja katsoa Netflixistä (tai telkkarista) sitä omaa suosikkisarjaa tai niitä kaikkia uusia tuttavuuksia, joita ei koskaan muulloin ole aikaa katsoa. Jos rehellisiä ollaan, katsoisin marraskuussa mieluiten aamusta iltaan Gilmoren tyttöjä, mutta sekin jo auttaa, että tietää illalla saavansa paeta toiseen maailmaan edes hetkeksi.

5. Armollisuus
Yritän antaa itselleni vapautuksen tunteesta, että ”pitäisi” tehdä jotain. On ihan ok joskus tuntea itsensä ameebaksi ja syödä vielä toinenkin (tai viides) pala suklaata. Eiköhän vimmainen puuhastelu ja uusien ideoiden tykitys ala taas siinä vaiheessa, kun kevätaurinko alkaa näyttää ensi säteitään.


Sekin on ollut helpottavaa tajuta, että itselläni marraskuun alakulo liittyy aika läheisesti pikkulapsivaiheeseen. Olisi paljon helpompaa, jos tosiaan saisi käyttää kaiken vapaa-aikansa itsensä huoltamiseen, eikä tarvitsisi aamusta iltaan kerätä levällään olevia leluja ja puoliksi käytettyjä vaatteita, jotta koti säilyisi edes jossain määrin ihmisasumuksen näköisenä. Lasten loputon energia tai aamuheräämiset kuudelta eivät myöskään auta asiaa silloin, kun itseltä ovat paristot aivan tyhjinä. Mutta pikkulapsivaiheessa on onneksi se hyvä puoli (ja toki haikeuskin), että vuoden päästä kaikki on jo aivan toisin kuin nyt. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Miksi lahjojen hankkiminen on niin vaikeaa?

Olen surkea ostamaan lahjoja. Omille lapsille lahjojen hankkiminen vielä onnistuu, koska mussukat ovat vielä niin pieniä, että lähes kaikki lahjat ilahduttavat. Vaikeita ovat kuitenkin oma mies, kaikki muut aikuiset sekä vähän isommat lapset ja teinit.



Niinpä koitan yleensä kuitata varsinkin miehen synttärit ja muut vastaavat juhlat tekemällä lahjan tilalle keittiössä jonkinlaisen yllätyksen. Nyt hiljattain isänpäivän turvauduin taas kokkimetodiin, koska en oikein muutenkaan tiedä, mitä muka ostaisin miehelleni isänpäivälahjaksi (eihän hän ole minun isäni).

Miehen lahja koostui siis aamupalasta, joka sisälsi hänen lempijuttujaan: kananmunia, vaaleaa leipää, hiukan parempaa juustoa, kasviksia, tuoremehua ja hedelmiä. Omaksi iloksi olin lisännyt pöytään vielä paputahnaa sekä Italiasta tuotua appelsiinimarmeladia.  


Tyttären synttäreillekin oli tarjottavien väkertäminen eräänlainen lahja hänelle (tietysti normaalin lahjan lisäksi). Jo kuukausia etukäteen selasimme tytön kanssa Pinterestiä ja etsimme inspiraatiota täydellistä kakkua varten. Lopulta tyttö valitsi prinsessalinnan, joka rakennettiin ensin kaverisynttäreille jäätelöstä ja seuraavana päivänä normaaliin täytekakkutyyliin. Jäätelökakku oli muuten loistava idea lapsille, ja samalla vältyin työläältä kahden eri täytekakun tekemiseltä.

Mikäköhän siinä sitten on, että lahjojen ostaminen on niin vaikeaa? Vaikka tietäisi lahjan saajan harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, on tosi vaikeaa ostaa mitään ihmiselle, joka ei tarvitse uutta tavaraa – ja jos tarvitsee, tietää itse paremmin, minkälaista haluaa.



Onneksi omassa lapsuudenperheessäni on jo pitkään ollut vallalla käytäntö pitää lahjat vähänlaisina. Oma isukkini tyytyy isänpäivänä, synttärinä ja nimpparina suklaalevyyn ja lasten askartelemaan korttiin, eikä joululahjoistakaan tarvitse ottaa isompaa painetta. Kannatan itsekin ajatusta, että yhdessäolo ja syöminen ovat jo lahja sinänsä, ja sen päälle mahdollisesti tulevat tavarat bonusta.  

perjantai 21. lokakuuta 2016

5 vinkkiä onnistuneeseen lapsiperhelomaan

Palasimme juuri kahden viikon Italian-reissulta. Edellinen ulkomaanreissu tapahtui melko tasan vuosi sitten Espanjaan, joten nyt kun matkoja kaksilapsisena perheenä on takana jo kaksi, uskallan ehkä koota yhteen ajatuksiani lasten kanssa matkustamisesta. Tässä siis omat vinkkini siihen, miten lapsiperheloman kestää järjissään ja siitä jopa nauttii, vaikka mukana on täystuhoikäinen taapero ja vajaa nelivuotias. Matkan kohteena oli tällä kertaa Toscana ja kulkumuotona jälleen vuokra-auto, jolla matkasimme neljään eri majoituspaikkaan ja teimme niistä käsin päiväretkiä.


1. Unohda kiire ja tarkista oma asenteesi

Tämä on ehkä vinkeistä tärkein. Itselleni on ollut aika paljon opettelemista siinä, että lomapäivästä suuri osa menee lasten kanssa perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten syömiseen, päiväuniin tai yleiseen säheltämiseen. Itse paahtaisin lomalla(kin) mielellään tukka putkella, mutta lasten kanssa olen yrittänyt ottaa ohjenuoraksi, että päivään mahtuu ehkä yksi suunniteltu kohde, ja kaikki muu on plussaa. Rennolla asenteella tulee lisäksi tehtyä aika hauskoja spontaanejakin juttuja, joita ei ehkä olisi osannut suunnitella. Oma asenne tarttuu myös lapsiin, joten jos olet itse kireä, lapsetkin kiukuttelevat.



2. Suunnittele ohjelmaa lapsillekin

Tällä lomalla otimme jo etukäteen päiväretkikohteissa selvää paikallisista leikkipuistoista, jotta jokaisessa päivässä olisi muutakin kuin uuvuttavaa kaupungilla kävelyä. Hyväksi havaittu konsepti oli kierrellä ensin kaupungilla, ostaa sitten lounaaksi eväitä ja mennä syömään niitä puistoon, jossa lapset saivat rauhassa kieppua leikkipuistovälineissä. Temmellyksen jälkeen kehitimme joskus hauskan mielikuvitustarinan aarteenetsinnästä, jonka avulla jälkikasvu saatiin jättämään leikkipuisto ja jatkamaan matkaa. Pikkukylien vanhat ovet, kellarinluukut ja kapeat kujat suorastaan ruokkivat mielikuvitusta tällaiseen, ja aarteenetsintäleikki päättyi esimerkiksi jäätelöön tai jonkun pienen matkamuiston ostamiseen lapsille. Leikin varjolla saimme nelivuotiaan jopa olemaan hiljaa paikallisessa kirkossa, kun keksimme olevamme siellä paossa noitia, jotka kuuntelivat korva tarkkana kirkon katolla.


3.  Älä unohda eväitä

Tilanne kuin tilanne selviää yleensä rusinoilla tai muulla pikkusyötävällä. Aina ei myöskään voi tarkkaan tietää milloin löytää hyvän lounaspaikan tai ruokakaupan. Tällä reissulla pääsi itse asiassa omatunto hiukan kolkuttamaan, kun pienempikin rouskutti vähän liian usein sokerisia keksejä tai muuta epäterveellistä isomman esimerkistä, mutta kokonaiskuvassa yhden lomareissun herkkukiintiön ylitäyttyminen ei taida haitata kovin paljoa, jos sillä saadaan sopu säilymään.


4. Järjestä vanhemmille omaa aikaa

Pari viikkoa kellon ympäri perheen kanssa voi joskus kiristää hermoja, varsinkin kun pienempi on vielä täysin vahdittava. Tilannetta helpottaa, jos vanhemmat pääsevät välillä vuorotellen yksin kävelylle tai käymään vaikka kahvilassa. Pienikin irtiotto lapsiperhematkustamisesta saa taas muistamaan reissut ennen lapsia ja nauttimaan ulkomaan ilmapiiristä eri tavalla kaikilla aisteilla, pienten lasten kanssa kun huomio on usein enemmän käytännön asioissa, kuten siinä, ettei kukaan jää auton alle.


5. Yritä säilyttää jonkinlainen päivärytmi lomallakin

Itse olemme ainakin näillä Italian- ja Espanjan-lomilla säilyttäneet päivärytmimme osittain Suomen ajassa, koska perheen pienimmäinen herää kuitenkin aamuisin Suomen aikataulun mukaan. Siksi on tuntunut järkevältä laittaa lapset nukkumaankin Suomen ajassa. Parin vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen.


Näillä eväillä Toscanan-reissumme oli suorastaan mahtava. Italiassa kävin nyt kolmatta kertaa, mutta tämä oli huomattavasti pidempi ja kattavampi kuin aiemmat reissut, joten tuntuu, että taisin ehkä hiukan hurahtaa. Ainakin matkakuume taas kasvoi entistä suuremmaksi, ja toivon myös, että pystyn arjessa säilyttämään hiukan Italian rentoudesta ja omasta stressittömästä asenteestani.


Oli muuten hauskaa verrata, minkälaista matkustaminen oli tällä kertaa vuoden takaiseen verrattuna: tuhat kertaa helpompaa! Lapset todellakin muuttuvat helpommiksi kasvaessaan, ja vaikka jonkun mielestä vauva voi olla helppoa matkaseuraa, koska sen voi kantaa minne vain, ainakin meidän perheessä tämä taaperovaihe on vauva-aikaa paljon helpompi. Sekin on yksi hauska asia lapsiperhematkailussa: matkat eivät ole koskaan samanlaisia, koska lasten ikä vaikuttaa tekemisiin ja mahdollisuuksiin niin ratkaisevasti.

Miten sinä handlaat matkat lasten kanssa ja pidät pikkuväen tyytyväisenä? 

perjantai 30. syyskuuta 2016

Ompeluharjoituksia tyttären kanssa

Syyskuu on suorastaan valunut sormien välistä. Olen säilönyt omenoita, käynyt jopa puolukassa ja korjannut muuta vuodenajan satoa. Kun omppuralli vihdoin saatiin valmiiksi, ei ole tehnyt mieli tehdä oikein mitään. 


Mutta jostain tuli kuitenkin innostus taas pitkästä aikaa ommella. Tai oikeastaan pakko oli paras muusa tälläkin kertaa, nimittäin olen jo pitkään suunitellut tekeväni tilkuista lastenhuoneeseen viirinauhaa, ja tyttären lähestyvä syntymäpäivä muodostui mielessäni eräänlaiseksi dead lineksi. Ehkä siksi, että viime vuonnakin kävin läpi samanlaisia ajatuskulkuja, mutten lopulta saanut aikaiseksi. Tai no, olihan meillä silloin pieni vauvakin perheessä ja minulla massiivinen univelka. 

Valmista ei ole tullut vieläkään (ehtii kyllä tulla ennen synttäriä), mutta mukavinta on tällä kertaa ollut se, että tytär on ollut ompeluseuranani. Valitsimme yhdessä kankaat, ja oman ompelemiseni lomassa olen opettanut tyttärelle neulan käyttöä, kankaiden leikkaamista ja nuppineuloilla pistämistä. Vajaa nelivuotiaan keskittymiskyky on tietysti rajallinen, joten aika nopeasti tavoitteellisemmat harjoitteet ovat muuttuneet vapaaksi leikiksi, jossa tyttö leikkaa kankaista isän, äidin, lapset, mamman ja pappan ja laittaa lapsia vuoroin nukkumaan, vuoroin rattasiiin ajelulle. Välillä pieneen ompelijaan iskee silppuamisvimma, ja sitten mamman palasia etsitään ympäri huonetta. Vähän väliä olen saanut hypätä ylös ompelukoneelta ja pujottaa lankaa uudestaan silmään, leikata apuna vaikeimmissa paikoissa ja etsiä kadonnutta neulaa. 


Välillä joudun myös muistuttamaan itselleni, että on ihan ok, jos lapsi leikkaa palasen kauniista isohkosta tilkusta hankalasti keskeltä. Nopeammin tulisi valmista ilman seuralaista, mutta lapsen kanssa kaikki on kyllä varmasti paljon hauskempaa. Luulen, että suunnilleen tällä tavalla opin itsekin ompelemaan, kun aikoinaan pyörin äitini jaloissa tilkkuineni ja leikkeineni. 

tiistai 30. elokuuta 2016

Mangoldia ja kurpitsaa

Olen tänä kesänä tehnyt taas erilaisia kokeiluja mangoldin kanssa. Tänä vuonna ne taas kasvavat, kun viime vuonna sato jäi ilmeisesti kylmän kesän takia olemattomaksi, ja senkin vähän söivät peurat. Nyt olen verkottanut istutukseni niin tarmokkaasti, että peurat saavat etsiä mussutettavansa muualta.


Toinen mielenkiintoinen raaka-aine on myskikuripitsa. Sehän on nyt kovasti pinnalla ruokamaailmassa, mutta itse en ollut koskaan aiemmin syönyt tai ainakaan ostanut myskikurpitsaa. Varmaan siksi, että useimpina syksyinä meillä on tullut omasta takaa jättikurpitsaa niin paljon, etten ole kokenut tarvetta ostaa kurpitsaa kaupasta.

Pilkoin myskikurpitsan paloiksi ja paahdoin sen uunissa. Tein siitä salaatin mangoldin, oman maan pensaspapujen, pähkinöiden ja siementen kera. Yritin käyttää kurpitsan omia siemeniä, mutta jostain syystä en saanut niistä ihan niin rapeita kuin olisin toivonut, tälläkään kertaa. Tekisi mieli käyttää siemenetkin hyväksi kurpitsasta, mutta jotenkin ne jäävät minulla aina vähän nahkeiksi.


Myskikurpitsa-mangoldisalaatti

1 myskikurpitsa
mangoldin lehtiä
tuoreita yrttejä
oliiviöljyä
vihreitä papuja, esim. pensaspapuja
savupaprikajauhetta
suolaa
pippuria
1 valkosipulinkynsi
cashew-pähkinöitä
kurpitsansiemeniä (kurpitsasta otettuja tai kaupan)

Kuori ja pilko kurpitsa ja poista sen siemenet. Pyörittele palat oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja paahda uunissa 200 asteessa, kunnes ne saavat vähän väriä. Pese ja revi mangoldin lehdet ja asettele salaattikulhoon tai vatiin. Pilko valkosipulinkynsi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää pannulle siemenet sekä savupaprikajauhetta. Kun kurpitsat ovat valmiit, asettele ne mangoldin lehtien päälle ja ripottele pinnalle siemenet. Lisää vielä cashew-pähkinät, pavut ja yrttejä sekä mausta oliiviöljyllä ja pippurilla. Tarjoile. 

lauantai 13. elokuuta 2016

Puutarhanhoito – kallista vai halpaa?

Meillä on uuden perennapenkin reunakiveys ollut jo aikapäivää valmis, ja hiljattain saatiin myös hankittua kuorma multaa. Sitä myöten päästiin myös istutuspuuhiin, ja ruohonleikkuuta hankaloittanut ruukkuarmeija nurmikolta on poissa. Ruukutin alkukesästä paitsi oman pihan rikkaruohottuneita perennoja, myös tästä lähikyliltä eräästä puutarhasta saamiani sekalaisia perennoja. Innostuin tästä perennareissusta niin, että aloin jopa pohdiskella vähän tarkemmin omaa puutarhafilosofiaani.

                                                       
Puutarhaanhan (ja kotiinkin) saisi kaikkea, jos vaan haluaisi maksaa. Itse olen kuitenkin innostunut tekemään kaunista siitä, mitä on. Aluksi esimerkiksi suunnittelin, että uuteen kukkapenkkiini tulisi lähinnä pastellinsävyisiä ja romanttisia kukkia, mutta jotenkin aina käy niin, että keltaisia kukkia vain tulee jostain. En mitenkään raaski heittää kompostiin esimerkiksi aivan hyviä kevätvuohenjuuren tai kultapallon taimia vain siksi, että ne ovat keltaisia, joten olen päättänyt antaa kaikkien kukkien kukkia puutarhassani. Vielä hetki sitten ajattelin siirtäväni niitä sitten myöhemmin jotenkin paremmin värien mukaan toisiin penkkeihin, mutta saapa nähdä. Minusta alkaa tuntua, että sekalainen ja monivärinen puutarha sopii minulle parhaiten.



Pienellä budjetilla tehty puutarha (tai koti) saattaakin olla kokoelma sitä, mitä on tullut vastaan. Kasvien metsästykseen ja keräilyyn liittyy kuitenkin vähän samanlaista viehätystä kuin kirppareilla kiertelyyn. Tulee hyvä mieli halvasta tai ilmaisesta löydöstä, mutta samalla tulee vastaan sellaisiakin kasvituttavuuksia, joita ei ehkä muuten olisi tullut harkinneeksi. Meille esimerkiksi tuli yllä mainitulta perennareissulta huiskunauhus, jota yritin koko kesän tunnistaa. Onneksi lopulta sainkin sen nimen selville, sillä kävi ilmi, että se leviää nopeasti ja kasvaa pensaaksi, enkä sitten lopulta laittanutkaan sitä kukkapenkkiin vaan muualle pihalle.


Toisaalta kasvien haaliminen sieltä täältä voi joskus vastata yllättävänkin hyvin tarpeeseen. Olin esimerkiksi juuri hiljattain haaveillut, että saisinpa puutarhaani jostakin rohtosuopayrttiä, ja hiukan myöhemmin totesin ruukkuviljelmien yhden tunnistamattoman taimen olevan juuri sitä.



Yksi hankala puoli kasvien vaihtamisessa naapurien kesken kuitenkin on. Nimittäin pitää olla aika tarkkana, ettei kenenkään puutarhasta leviä omille maille esimerkiksi lehtokotiloita tai vaikeita rikkaruohoja. Itse en ole kovin hanakasti jakanut kasvejani muille, koska meillä kasvaa vähän joka puolella vuohenputkea, ja siitä on vaikea, jollei mahdoton päästä eroon. Yksi vaihtoehto edulliseen puutarhanhoitoon onkin siemenestä kasvattaminen, jolloin epäpuhtauksia ei kasvin mukana tule. Siinä onkin minulle vielä yksi uusi harrastus, jota toivon mukaan pääsen jo nyt syksyllä kokeilemaan – siemenet on jo tilattuna!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

NPK – Puutarhan lannoittajan ABC

Havahduin miettimään puutarhan lannoitusasioita vähän tarkemmin hiljattain, kun kellastuneista lehdistä huomasin, että tämän kesän viljelyksiltä puuttui typpeä. Meillä lannoitetaan oikeastaan yksinomaan luonnosta peräisin olevilla lannoitteilla, eli suomeksi sanottuna kompostoidulla lannalla ja kompostilla. Vain joillekin kesäkukille olen joskus ostanut synteettistä lannoitetta.


Periaatteessahan lannoittaminen on yksinkertaista: kasville annetaan tarpeeksi ravinteita, ja sitten se kasvaa kohisten ja tuottaa hedelmiä. Jos kuitenkin erehtyy lukemaan typestä (N), fosforista (P) ja kaliumista (K) lisää, alkaa pää mennä pyörälle. Mistä voin tietää ensinnäkin sen, mitä noista kolmesta kasvi milloinkin tarvitsee ja toiseksi, mistä tiedän, miten paljon niitä missäkin lannassa tai kompostissa on, jos en halua käyttää kaupan synteettisiä täsmälannoitteita?


Tähän asti olen yrittänyt panostaa kasvimaan tai laatikoiden maan esilannoitukseen niin paljon, ettei kesän mittaan enää tarvitsisi lisätä lannoitetta. Käytännössä olen lapioinut mullan tai saven sekaan näppituntumalla lantaa ja sekoittanut kaiken yhteen. Tämä taktiikka onkin toiminut hyvin, eikä ole tarvinnut sen enempää pohtia, mitä ravinteita mikäkin kasvi kaipaa. Nyt kun kasvit kuitenkin alkoivat voida silminnähden huonosti, oli pakko alkaa perehtyä eri ravinteisiin.

Lannoittaminen tuntuikin hiukan vaikeammalta jälkikäteen, koska lantaa (vaikka kompostoitunutta onkin) ei tehnyt mieli heitellä kasvien päälle miten vain, ja maahan sitä taas oli vaikea enää sekoittaa. Päädyin kokeilemaan kahta eri keinoa, joista toinen voi äkkiseltään tuntu vähän ällöttävältäkin. Ensimmäinen oli nostella kompostoitunutta lantaa kasvien juurille ja toivoa, että kastelu- ja sadevesi kuljettaa ravinteet alas. Toinen oli lannoite nimeltään kultavesi, eli vedellä laimennettua virtsaa. Heti syötäväksi tulevia kasviksia ei välttämättä pissalla tekisi mieli lannoittaa, mutta esimerkiksi kesäkurpitsalle, jonka hedelmistä ei siinä vaiheessa vielä ollut havaintoa, kaatelin kultavettä ihan hyvillä mielin.


Toinen hankala asia lannoittamisessa on määrä. Mistä tietää, miten paljon lannoitetta millekin kasville pitää antaa? Lueskelen kyllä kirjoista, mikä kasvi viihtyy  minkäkinlaisessa maassa, mutta käytännössä lannoittamiseni perustuu arvailuihin. Eläinten lantaa kun käyttää, mukana on aina myös jonkinlaista kuiviketta, joten lannan vahvuutta ei varmaan edes pysty tietämään tarkalleen. Ja vielä kun eri eläimistä tulee erilaista lantaa.


Sitten on vielä sekin hankaluus, että kasveille pitäisi antaa syyslannoitus, paitsi joidenkin mielestä ei pitäisi, etteivät ravinteet valu syyssateiden mukana hukkaan. Ja syksyllä ei kuulemma myöskään pitäisi antaa typpeä, ettei kasvi innostu kasvamaan talvea vasten liikaa. Mutta miten ihmeessä olla antamatta typpeä, kun karjanlanta ja komposti sitä joka tapauksessa sisältävät? Käytännössä roiskin monivuotisten pensaiden juurelle lantaa syksyisin mututuntumalla, ja mieluummin syksyllä kuin keväällä, koska keväällä ei ole muilta puutarhatöiltä aikaa. Jätämme myös syksyllä lehdet pääosin haravoimatta, jotta ne hajoaisivat nurmikolle lannoittamaan maata. Laiskuus ja muut kiireet ovat toki tähän toinen syy.


Pari päivää sitten innostuin vielä kokeilemaan sellaistakin lannoitetta kuin nokkoskäytettä. Nokkosia liotetaan vedessä viikko pari ja nestettä kaadetaan kasveille laimennettuna. Vielä käyte ei ole tullut valmiiksi, mutta ajatus tuntuu mukavalta, varsinkin kuin sain upotettua käytteeseen rikkaruohona maasta kaivamiani nokkosia.

Mitenkäs teillä lannoitetaan? Onko kellään hyväksi havaittuja vinkkejä tai kantapään kautta koettuja opetuksia?

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ongelmia puutarhassa

Joskus tuntuu, että mitä kauemmin olen hoitanut puutarhaa, sitä huonompi onni omalle kohdalle osuu ja sitä enemmän kasveja vaivaavat erilaiset vaivat. Ensimmäisinä vuosina lykkäsin vain puolihuolimattomasti siemeniä tai taimia multaan, ja aina tuli satoa jotakuinkin tarpeeksi.


Todellisuudessa kyse taitaa kuitenkin olla paitsi aloittelijan tuurista, myös siitä, että silmäni alkavat pikkuhiljaa harjaantua näkemän erilaisia ongelmia puutarhassa, sellaisia, joita en ennen huomannut.


Ensimmäisenä havaitsin, että hyötykasvitarhan (eli muutaman kasvulavan) kasvit alkoivat yhtäkkiä kellastua. Aikani ihmeteltyäni tajusin, että niiltä puuttui ravinteita. Kylvöaika oli hektistä paitsi kasvien suhteen, myös muuten elämässä, joten myönnän alunperinkin lannoittaneeni multaa huonosti, ja multaa tuli vielä laitettua lavoihin liian vähän. Tai toisin sanoen se painui nopeasti kasaan. Ongelmasta on onneksi pääosin selvitty lisälannoituksella, ja esimerkiksi herneiden uudet kasvustot näyttävät jo ihan kivan vihreiltä.

Karviaisia kiusasi viime kesänäkin muutama karviaispistiäinen, mutta niitä oli niin vähän, etten osannut huolestua. Nyt puskassa tuntuu käyvän melkein rouskutus, kun inhottavat toukat mutustelevat pensaan lehtiä. Mies ilmoittautui vapaaehtoiseksi noukkimaan toukat käsipelillä pois, ja näin tehtiinkin, mutta seuraavana iltana mussuttajia oli taas ilmaantunut lisää. Onko kellään hyviksi havaittuja vinkkejä karviaispistiäisen häätöön? Pyretriinivalmisteita en haluaisi käyttää, koska niiden luonnonmukaisuus tuntuu kyseenalaiselta.


Yksi yllättäen ilmaantunut ongelma olivat jättipalsamit, joita ihan yhtäkkiä havaitsin kasvavan tonttimme reunalla. Tai olin kyllä havainnut kyseisiä kasveja pihallamme ennenkin, mutten tiennyt, että on kyse haitallisesta vieraslajista. Onneksi satuin lataamaan niistä kuvan Instagramiin ja minua sivistettiin sen verran, että kukkien kauneudesta huolimatta noukin niistä jokaisen maasta irti ja poltin saunanpesässä. Maahan ehkä jäi vielä siemeniä, mutta ainakin kaikki näkyvät kasvit sain tuhottua. Esiintymä oli siis onneksi pieni.



Yhtenä uusimmista huolenaiheista ovat ruusut. Pihallamme ei kukaan yritä eikä varmaan tule koskaan yrittämäänkään kasvattaa hienoja jaloruusuja, mutta sinne tänne levinneet maatiaisruusut ovat yleensä menestyneet ihan hyvin. Nyt niiden lehdet ovat kuitenkin monin paikoin aivan kuihtuneet ja menettäneet värinsä. Olen yrittänyt googlailla, olisiko kyseessä jokin kasvitauti, mutta en ole onnistunut identifioimaan ongelmaa.


Vielä mainittakoon sellainen pienehkö ongelma, että nurmikollamme puskee monesta kohtaa ohdakkeita. Minua ei todellakaan haittaa, jos nurmikolla kasvaa vähän muutakin kuin ruohoa, kuten voikukkaa tai muuta vastaavaa, mutta ohdakkeet tuntuvat ikäviltä paljaiden lastenjalkojen alla ja näyttävätkin rumilta. Ensimmäinen kitkemisyritys jäi torsoksi, koska tuntui, etten kerta kaikkiaan onnistunut saamaan yhtäkään kasvia maasta ilman, että sen juuri olisi katkennut.


Loppuun todettakoon, että kasvaa täällä meidän pihalla moni asia ihan hyvinkin. Kukkapenkkiin ruukuissa pääsyä odottelevat perennat ovat monet ihan hyvässä voinnissa, ja pihalle kylvetty nurmikko on sekin itänyt ja vahvistunut aika hyvin. Marjoja tulee herukoihin paljon, ja pari siirrettyä herukkapensasta näyttää nekin voivat hyvin. Luumuja ja omenia tulee paljon, ellei sitten joku inha tuholainen pääse iskemään niihin ennen sadonkorjuuta.


Mutta kuitenkin, puutarhanhoito jos mikä kyllä opettaa nöyryyttä. Vaivaa saisi nähdä kasvien eteen vaikka kuinka, mutta onnistuminen on silti monesta pienestä seikasta kiinni. Pitää varmaan vaan opetella olemaan stressaamatta ja iloita siitä, mitä milloinkin piha tarjoaa. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Romuhamsterin onnenpäivät

Meissä on miehen kanssa kummassakin aarteenetsijän vikaa, mitä tulee vanhoihin tavaroihin. Yksi mieluisimpia tapoja viettää aikaa on käydä aarteenetsintäreissuilla, eikä pelkästään kirpputoreilla, joissa tavarat ovat joskus vähän liian hinnoissaan, vaan esimerkiksi huutokaupoissa, piharakennuksissa ja muissa vähän epämääräisemmissä paikoissa, joissa tulee vielä vastaan ihan todellisia aarteita.

Palasimme juuri Pohjanmaan sukulointireissulta, jossa meille yllättäen tuli eteen romuhamsterin märkä päiväuni, tilaisuus käydä rohmuamassa vanhahkosta talosta tavaroita edulliseen hintaan. Miehen kaukainen sukulainen möi talon irtaimistoa tyhjentääkseen taloa myyntiä varten. Talo oli ollut pitkään asumattomana, joten nykyaika ei ollut päässyt liiaksi puremaan sisustukseen.


Lähdimme paikan päälle vain uteliaisuudesta, mutta päädyimme haalimaan pakettiautollisen kaikenlaista kivaa, muun muassa huonekaluja. Osalle niistä ei edes vielä löydy meiltä paikkaa, mutta olen aika varma, että niille jossain vaiheessa keksitään jotain käyttöä.

Yksi hieno löytö oli sivustavedettävä puusohva, joka saa paikkansa remonttihuoneestamme, kunhan se valmistuu. Sohvan on kuulemma valmistanut paikallinen puuseppä 50-luvulla.


Toinen upea ostos oli vanha patinoitunut pöytä. Mies innostui ostoksesta vielä lisää, kun kuuli sen olevan alun perin peräisin Lyyli-mummunsa lapsuudenkodista. Ikää pöydällä on kuulemma vähintään sata vuotta. Tästä voisi tulla pöytä tulevalle patiollemme, sitten joskus kun se valmistuu ja olemme saaneet tehtyä sille katon.


Löysimme myös kaksi 50-luvun nojatuolia. Niiden muoto on hieno, mutta verhoilu pitäisi kyllä molemmista uusia. Kunhan ensin ehdin verhoilukurssille.

Aivan tarpeeton löytö mutta mahdoton jättää ottamatta olivat vanhat lastenvaunut, joita meille tarjottiin ilmaiseksi. Niiden kuomu on rikki, mutta eiköhän se ole korjattavissa. Näihin voisi vaikka laittaa säilytykseen vilttejä tai lapasia ja pipoja eteiseen, kunhan siihen saadaan tehtyä tilaa.


Tyttö innostui vanhasta ruosteisesta kolmipyörästä. Toinen poljin puuttuu, mutta se ei tuntunut hirveästi tyttöä haittaavan. Jos lapset pyörään joskus kyllästyvät, voi tästä tulla kukkaruukkuteline puutarhaan, takatarakkahan suorastaan huutaa kukkaistutusta koristeekseen.


Löytöjen mukana oli vielä 50-luvun sohvapöytä, peili, maitotonkka, lääkekaappi ja kaunis lämpömittari, jos nyt kaikki muistan luetella. Niin ja lasten puinen keinutuoli sekä hylly. Löydöt jäivät vielä appiukon varastoon odottelemaan, josta hän lupasi ne kesän mittaan toimittaa meille kotiin kuljettettuna. 

Mitäs sanotte, eikö ollut hyvä aarteenmetsästysreissu? 

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Luovuutta laastihommissa

Taisin ohimennen mainita, että rappasin remonttihuoneen uunin antiikkilaastilla joskus vapun tienoilla. No, ei se tietenkään ihan niin suoraviivaisesti mennyt. Rappasin kyllä uunia vappuna ja luulin saaneeni työn valmiiksi, mutta sitten pieni perfektionisti sisälläni alkoi nostaa päätään.


Uunin pinta ei vain tuntunut tarpeeksi tasaiselta. Lähipiiri kyllä vakuutteli, että rappaus kelpasi, mutta ilta-auringon säteet olivat armottomat osuessaan vastarapattuun pintaan. Loppujen lopuksi en nyt enää tiedä montako kertaa rappasin takkaa ja millä välineillä, mutta lopputuloksena oli tyytyminen siihen, että minun taidoillani ei täysin tasaista rappauspintaa saa aikaiseksi. Hiukan eläväinen pinta oli sekin kiva, mutta aina jäi kuitenkin harmittamaan, ettei pinta ollut sellainen, mitä olin yrittänyt.

Lopulta päätin heittää käyttäneeni välineet nurkkaan ja lähteä kokonaan uusille poluille. Konsultoituani remonttihommista paljon tietävää isääni sekä kaikkitietävää googlea, päätin yrittää levittää uuniin vielä yhden kerroksen antiikkilaastia – tällä kertaa pensselillä. Ja se olikin hyvä päätös! Kun vain muisti tehdä laastista tarpeeksi löysää ja käyttää maalatessa paljon vettä liukasteena, pensseli sopi laastin sutimiseen oikein mainiosti. Pintaan jäi vielä hienosti siveltimenvedot näkyviin. Kylläpä olin tyytyväinen, että olin uskaltanut ryhtyä laastihommiin pussin ohjeita vastoin ja tehdä ihan oman pääni mukaan. Olin toki kuullut aiemminkin, että valmiiksi levitettyä laastia on tapana kuvioida harjoilla, pensseleillä, teloilla, millä vain, mutta itselläni laasti ehti aina yläpäästä kuivua liiaksi siinä vaiheessa kun yksi seinä laastia oli levitetty. 


Työn loputtua pesin työvälineet iloisena ja lähdin perheen kanssa muihin puuhiin. Juttelimme miehen kanssa, miten hienoa on, että Iisakin kirkoksi ristimämme rappaushomma oli vihdoinkin valmis. Kunnes sitten tulimme kotiin ja kävin kurkistamassa remonttihuoneeseen: hienossa juuri kuivuneessa pinnassa näkyi paikoitellen tummanharmaita pilkkuja, aivan kuin laastin seassa olisi ollut jotain epäpuhtautta. En keksi muuta selitystä kuin että mustasta muoviämpäristä oli irronnut porakonevispilällä sekoitettaessa muovihitusia laastiin.

Epätoivo oli aluksi melkoinen, vaikka lähipiiri taaskin rauhoitteli, että pikkuhitusia hädin tuskin huomaa. Mutta nyt saavat rappaushommat joka tapauksessa loppua. Aion maalata uunin kalkkimaalilla valkoiseksi, ja jos siinäkin vaiheessa tulee vielä vastoinkäymisiä vastaan, en enää tiedä mitä teen.


Miksiköhän muuten tuntuu, että kaikkien muiden remppahommat menevät aina ihan kerrasta putkeen, vaikka kokemusta ei olisi nimeksikään? Ainakin meillä näitä vastoinkäymisiä sattuu suhteellisen usein, ja kaiken joutuu oppimaan kantapään kautta. Mutta sen olen ainakin oppinut, että vain lopputulos ratkaisee, eikä se, miten mutkaista tietä perille on päästy.

Rappauksen ohella ja jälkeen on huoneessa muuten laitettu seinille huokolevyjä, esiliisteröity niitä ja kitattu lattian reikiä. Pikkuhiljaa valmiimpaa kohti! 

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Uusi kukkapenkki ja järjetön puutarhainnostus

Nyt me sitten ryhdyttiin siihen – nimittäin tekemään kukkapenkkiä, josta haaveilin viime kesänä. Kivireunuksista kohopenkkiä, jossa olisi tilaa kasvattaa perennoja. Pihalla on ollut useampikin kukkapenkki, mutta koska koko tontti on puolivillissä tilassa (talon oltua vuosikymmeniä tyhjillään ennen kuin se taas otettiin käyttöön vuosituhannen alussa), on rikkaruohojenkin määrä melkoinen. Niinpä jokainen kukkapenkki on muutamassa vuodessa muuttunut niin rikkaruohojen valtaamaksi, ettei pelastamisesta ole enää ollut toiveita. Ja voin kyllä myöntää, että olen myös ollut huono pitämään penkeistä huolta.


Tämän kesän puutarhaprojektien listalla ovat olleet kukkapenkki ja patio, ja koska patio tuntui työläämmältä, saimme yhtenä päivänä inspiraation alkaa tehdä kukkapenkkiä. Meillä muuten projektit menevät aina juuri näin. Ensin suunnitellaan järjellä, mitä olisi kiireellisintä tehdä ensin, mutta sitten kuitenkin tehdään jotain ihan muuta aina sen mukaan, mihin joku perheenjäsen innostuu ja mihin saa muut mukaansa. Ja hyvä niin, kunhan suunta on etenevä.



Tässä projektissa hauskaa onkin se, että kaikki ovat asiasta yhtä innoissaan. Äitinikin oli projektista kuultuaan heti juonessa mukana ja tuli kanssani kaivamaan pihan rikkaruohoryteiköistä perennoja. Taktiikkamme on se, että jaamme juuripaakut sopivan pieniksi taimiksi ja putsaamme samalla juuret mahdollisimman tarkkaan rikkaruohojen juurista. Aika vaikea tehtävä muuten, varsinkin kun monen kasvin juuripaakut näyttävät olevan niin tiivistä tavaraa, että niiden sisällä voisi hyvinkin salamatkustaa joku ilkeä juolavehnän tai vuohenputken juuri. Istutamme taimet ensin suuriin ruukkuihin, joita aiomme pitää kasvamassa koko kesän pihalla. Kesän aikana mahdollisten rikkaruohojenkin luulisi nousevan esiin, ja ruukuissa ne on helpompi kitkeä ja pitää hallinnassa kuin varsinaisessa kukkapenkissä. Syksyllä taimet sitten istutetaan (siihen mennessä toivottavasti) valmiiseen penkkiin. Tähän mennessä on tullut pelastettua keltapäivänliljoja, kuunliljoja ja syysleimuja, ja äidin luona ruukuissa odottaa jo valmiiksi pelastettuina harmaamalvikkia ja ukonhattua.


Itse penkki on saanut ja tulee saamaan paljolti innoitusta myös miehen kivenraahausharrastuksesta. Tällä pihallahan kiviä riittää, joten oli aika selvää, että niitä käytetään myös kukkapenkkiin. Tässä vaiheessa kivillä on vasta hahmoteltu suunnilleen penkin muotoa, mutta lopulliseen versioon kiviä tulee alakerrokseen vielä toinen vierekkäinen rivi ja niiden päälle ainakin yksi ylempi kerros.


Penkin pohjalle tuli sanomalehteä ja aaltopahvia. Vaikka laitoin lehtiä mielestäni reilusti, jo nyt alkoi hiukan jännittää, mahtaako niitä sittenkään olla vuohenputkea ajatellen riittävästi. Ainakin kivien alta ulospäin pitää vielä lisätä lehtiä, että saadaan penkille kunnon reunus. Penkille on jo levitetty kompostimultaa ohut kerros, jotta lehdet eivät lentäisi tiehensä tuulen mukana, joten lisälehtien laittaminen vaatisi hiukan ylimääräistä työtä.


Kukkapenkin myötä ja muutenkin tänä kesänä olen hullaantunut puutarhastamme lopullisesti myös kokonaisuutena. Aiemmin olen ollut innostunut lähinnä viljelemään kasviksia, mutta nyt mietin enemmän puutarhan eri alueita ja niiden tunnelmia. Olen myös koko alkukesän repinyt hulluna rikkaruohoja pensaiden alta ja muista paikoista, joihin ei pääse ruohonleikkurilla. Ei taida olla sattumaa, että puutarhakärpänen pääsi lopullisesti iskemään vasta nyt, olenhan täällä viettämästämme neljästi vuodesta suurimman osan ollut joko raskaana tai hoitanut jompaakumpaa vauvaa. Ensi kesänä meidän nuorimmainenkin osaa jo ehkä hiukan auttaa hommissa omine lapioineen!